Näe ja koe

Luonto ja liikunta

Pitkäjärvellä ja sen ympäristössä luonto ihanan vehreää. Luonnossa keho vetreytyy ja mieli lepää. Tutustu ihanaan luontoomme.

Liikkumismahdollisuuksia luonnon äärellä on sekä kesäisin että talvisin. Esimerkiksi Pitkäjärven pururadalla voit nauttia juoksun hurmasta kunnes lumen tullen voit kaivaa sukset varastosta ja lähteä vaihteeksi nauttimaan talvesta ylläpidetyille ladulle.

Kuntorata / pururata / hiihtolatu

Pitkäjärven koulun nurkalta lähtee ulkoilureitti, joka on käytössä vuoden ympäri.

Keväisin, kesäisin ja syksyisin pururata on erinomainen kävely- ja juoksureitti metsän siimeksessä. Reitti (3km) on valaistu, joten lenkille voi lähteä myös illemmalla. Pururata sopii jokaiselle ikään ja kuntoon katsomatta. Maasto on mukavan vaihtelevaa, tasaista ja mäkistä sopivassa suhteessa, joten reitillä saa hyvän treenin aikaiseksi, jos niin haluaa. Leppoisa sunnuntaikävely toki onnistuu yhtä hyvin!

Talvisin pururata muuttuu hiihtoladuksi – sääolosuhteista ja lumitilanteesta riippuen. Lenkille ajetaan yleensä sekä latu perinteiselle että hiihtoura luisteluhiihtoon.

Pururata on nimensä mukaan purupäällysteinen, myös metsätietä ja hiekkapinnoitetta löytyy. Uutta purua on saatu talkoovoimin radalle syksyllä 2023, joten nyt jos koskaan kannattaa lähteä lenkille!
• Valaistureitti 2km ja 3km
• Peltolenkki 5km (osittain valaistu)

Pururadan löydät osoitteesta: Turuntie 1307

Ps. Joka tiistai klo 18 lenkkeillään pururadalla yhdessä (jatkuu niin kauan kuin hiihtokausi taas alkaa). Lenkki on kaikille avoin ja veloitukseton. Yhteinen lähtö Pitkäjärven koululta. Tule mukaan kylän yhteiseen toimintaan, parantamaan maailmaa sekä kuntoa!

Uimaranta

Pitkäjärven kylässä sijaitsee viehättävä uimaranta osoitteessa Turuntie 1360, 31520 Pitkäjärvi. Uimarannalle käynti tapahtuu portaita pitkin. Autojen parkkitila on pieni, mutta voit jättää auton päiväkodin tai koulun pihalle, josta kävelymatka uimarannalle on noin 550 metriä. Vesi on savipohjainen.

Uimaranta on kauneimmillaan illalla auringonlaskun aikaan, jonka vuoksi uimaranta on uimisen lisäksi loistava paikka rentoutumiseen ja esimerkiksi piknikille ystävien kesken. Uimarannasta löytyy kyläyhdistyksen omistama soutuvene, jonka voit vuokrata itsellesi käyttöön. Veneen lisäksi kyläyhdistys vuokraa sup-lautoja (2 kpl), joiden avulla pääset tutustumaan laajemmin ympäröivään vesistöön. Katso tarkemmin lisätietoja tästä.

Vuonna 2024 uimarantaan on suunniteltu tehdä kyläläisten toimesta tulentekopaikka, joka lisää uimarannan viihtyisyyttä ja antaa mahdollisuuden nauttia tuoreesta grilliruoasta keskellä kauneinta Pitkäjärveä.

Uimarannalta löydät seuraavat palvelut:
– Laituri
– Pukuhuoneet
– Ulkokäymälä
– Laavu
– Roskis

Taukotupa

Taukotupa on upea, omintakeinen yksityishenkilön rakentama taukopaikka. Tämä luonnonmateriaaleista rakennettu erämaamökin tapainen tupa on vapaassa käytössä, eli sitä voivat kaikki käyttää vastikkeettomasti.

Taukotuvalla voi käydä vapaasti piipahtamassa vuoden ympäri. Tuvan sisällä on myös grillipaikka, joka on vapaassa käytössä. Myös puita on valmiina tuvalla – makkarat ym. eväät jokainen ottaa itse mukaan 😉

Taukotuvalle pääsee esim. kävellen, pyörällä, autolla ja talvella myös hiihtäen. Taukotupa sijaitsee pururadan / hiihtolenkin läheisyydessä Isoniityntien varrella. Jos lähdet liikkeelle Pitkäjärven koululta hiihtolenkille, hiihdä valaistua uraa noin 700 m ja poikkea sitten peltolenkille.

Taukotupa sijaitsee osoitteessa Isoniituntie 185.

Pulkkamäki

Alhaistentien varressa on talvisin pulkkamäki perheen pienimmille hurjapäille – ja miksei vähän isommillekin, jos lumimäärä ja sääolosuhteet sen sallivat.

Pulkkamäki on kaikille avoin ja paikalta löytyy myös nuotiomahdollisuus.

Pulkkamäkeen pääset osoitteessa: Alhaistentie 75

Tapahtumat

Kylän tavoitteena on nostaa Pitkäjärven kylän tunnettuutta vuosittain toistuvista tapahtumistaan. Kesäkuussa 2023 Pitkäjärven kylä osallistui ensimmäistä, mutta ei viimeistä kertaa valtakunnalliseen Avoimet Kylät -tapahtumaan, jossa kyläläiset kokoontuivat Pitkäjärven historiallisen Myllyn ympäristöön kohtaamaan kyläläisiä ja tutustumaan paikallisten lähituottajien valikoimiin sekä kirppislöytöihin. Kesätapahtumien lisäksi ohjelmaa kehitetään myös talvikaudelle – hyvät ulkoilupaikat ja kylätalon juhlatilat mahdollistavat eri tapahtumien järjestämisen mihin vuoden aikaan tahansa. Seuraa kylän ajankohtaisia tapahtumia tällä sivulla, tykkäämällä Pitkäjärven kyläyhdistyksen Facebook-sivuista tai tarkistamalla näiden nettisivujen etusivulta Ajankohtaista -osio.

Tulevat tapahtumat